Pokeristrategiat

Korttipelien klassikko ja rahapelien isä pokeri on ennen kaikkea raudanlujia hermoja ja mielenhallintaa vaativa peli. Monen konkarin mielestä pokerin tärkeimmät strategiat pohjautuvat juuri näihin piirteisiin. Pelaajan ei kuitenkaan tarvitse olla henkiseltä kehitykseltään valmis aloittaessaan pelaamisen. Itse asiassa pokeri tarjoaa samalla myös erinomaisen mahdollisuuden kehittää itsessään juuri mielenhallintaan, sekä toki myös loogiseen päättelykykyyn, liittyviä taitoja.  

Pokeria on pelattu perinteisesti monenkirjavissa peliporukoissa vaikkapa hämyisen baaripöydän ympärillä. Nykyisin peli on yksi suosituimmista nettikasinopeleistä. Siirtyminen digitaaliseen ympäristöön vaikuttaa jonkin verran myös käytettyihin strategioihin, erityisesti silloin, jos pelataan automaattiseksi ohjelmoitua tietokonesovellusta vastaan. Toki netistäkin löytyy nykyisin aidomman oloisia live-pokereita, joita pääsee pelaamaan oikeiden ihmisten kanssa. 

Pelasitpa pokeria sitten tietokonesovellusta vastaan tai aidoissa peliporukoissa, muutamat perusstrategiat on aina hyvä hallita. Lisäksi on hyvä hahmottaa yksi yleisimmin pokerissa käytetty käsite. Tämä on slouvaaminen, eli hidastelu, joka monien mielestä oikein ajoitettuna saattaa johtaa kierroksen voittoon. Jos pelivastustajasi slouvaa, hänellä todennäköisesti on kädessään arvokkaat kortit, ja hän yrittää hämätä sinua esimerkiksi panostamalla pienesti, minkä tarkoitus on pitää sinut paremmin mukana pelissä.  

Varmasti huomasitkin, että tämä taktiikka onnistuu ainoastaan aitojen ihmisten kanssa pelatessa. Jos itse aiot sitä kokeilla, muista, että pelikätesi tulee silloin olla arvokas. Toisaalta, jos voittopotti on kasvanut jo todella isoksi, silloin kannattaa mahdollisimman pian ratkaista peli voitolla. 

Tyypilliset pokeristrategiat 

Pokeristrategioiden perusta rakentuu oman käyttäytymisen ja tunnereaktioiden tiedostamiseen ja hallitsemiseen sekä toisaalta, jos pelaat ihmistä vastaan, vastapelurisi käyttäytymisen ja tunnereaktioiden tunnistamiseen. Mitä liikkeitä tahansa teetkin pelatessasi, niiden tulee aina olla hyvin mietittyjä ja pohjautua valittuun strategiaan. Toimintatapasi määrittyy jo aivan pelin alkumetreillä. Silloin sinun kannattaa miettiä, mitkä ovat keskeisimmät seikat, joita haet pelaamiselta. Onko tavoitteenasi esimerkiksi ennen kaikkea viihtyä pelin seurassa vai tavoitteletko kiihkeästi mahdollisimman isoja voittoja?  

Kun tunnistat tarpeesi, sinun on huomattavasti helpompi tehdä pelin aikana muita pienempiä liikkeitä. Omat intressisi vaikuttavat myös pelibudjetin koon määrittämiseen. Jos pelaat vain viihtymismielessä, silloin panokset kannattaa pitää luonnollisesti matalina. 

Pokeristrategiat treenaavat aivojasi 

Jokainen varmasti jo tietää, kuinka tärkeää aivojen kehittymiselle ovat erilaiset älylliset haasteet. Aivomme tarvitsevat mielekästä tekemistä ja sopivassa määrin uusien asioiden opetteluakin. Tässä mielessä pokeri on toimiva keino, samoin kuin esimerkiksi kielten opiskelu tai ristikoiden ratkonta. Samalla kun pohdit pokerin taktiikoita, syntyy aivojen hermosolujen välille uusia yhteyksiä. Tätä tapahtuu vielä myös aikuisena. Eli voikin ajatella, että pokerista on muutakin hyötyä kuin pelkästään rahavoitot tai viihtyminen. Pokeria ei kuitenkaan kannata mieltää turhan vaikeaksi peliksi. Esimerkiksi mitään erityisiä matemaattisia kykyjä pelissä ei tarvita. Numeroiden osalta riittää, kun tiedät pokerikäsien arvot. Esimerkiksi pelin arvokkain käsi, kuningasvärisuora (The Royal Flush), sisältää vain isoja numeroita. 

Tärkeimmät pokeristrategiat 

Rahapeleissä on mukana aina taloudellinen riski, joka pelaajan tulee aina sekä tiedostaa että hallita. Tämän vuoksi kaikkein tärkein pokeristrategia on hallita oma pelibudjettinsa. Pokerin tuloksena on aina joko voitto tai häviö, ja järkevä pelaaja pystyy ennakoimaan nämä molemmat. Vaikka mahtavan kokoinen voittosaalis on jokaisen pelaajan unelma, on tärkeää myös pitää huoli, että mahdollinen häviö ei taas ole kokonaisvaltaisesti musertava kokemus. Siksi on ehdottoman tärkeää miettiä jo ennen peliä sopivan pelibudjetin koko ja olla tarkkana, ettei se missään vaiheessa ylity – edes pelin jännittävimmissäkään vaiheissa. Lisäksi pokerista ei kannata milloinkaan hakea ratkaisua talousongelmiin, sillä kyseessä on kuitenkin vain viihde, joka joskus voi myös yllättää rahapalkinnoilla. 

Pokeristrategiat eri ympäristöissä 

Pokeria pystyy nykyisin pelaamaan kaveriporukoiden ja kivijalkakasinoiden lisäksi myös virtuaalisesti netissä. Pokeristrategioiden kannalta merkittävin ero onkin se, pelaatko aitojen ihmisten kanssa vaiko automaattisesti ohjelmoitua pelisovellusta vastaan.  

Virtuaalisuuden ei tarvitse kuitenkaan tarkoittaa enää pelkästään peliautomaatteja, sillä aidon pelielämyksen pystyy tänä päivänä kokemaan nettikasinoiden live-pokerien muodossa. Kun pelaat oikeiden pelaajien seurassa, tärkeäksi nousee vastustajien käyttäytymisen seuraaminen. Kannattaa myös muistaa, että samoin kuin sinä itse seuraat vastustajiasi, myös he seuraavat sinua. Näin ollen raudanluja mielenhallinta ja tunteiden hallinta kuuluvat asiaan. Käyttäytymisen seuraamisella tavoitellaan vastustajan korttien selville saamista. Esimerkiksi, jos vastustaja vaikuttaa slouvaavan, eli hidastavan, silloin hänellä todennäköisesti on kädessään arvokkaita kortteja. 

Jos pelaat pokeria pelisovellusta vastaan, ensimmäinen askel on valita mahdollisimman hyvä nettikasino. Tänä päivänä nettikasinot kilpailevat keskenään toinen toistaan paremmilla bonuseduilla, ja siksi niiden vertailussa saattaa säästää huomattavastikin rahaa. Erilaisten talletusbonusten lisäksi tarjolla saattaa olla jopa ilman talletusvelvoitetta olevia bonuksia, joten parhaassa tapauksessa saatat päästä pelaamaan pokeria täysin ilmaiseksi.  

Pokeri on yksi suosituimmista kasinopeleistä, joten tarjontaa on valtavasti. Seuraavaksi eteesi tuleekin sopivan online-pokerin valinta. Paljon on esimerkiksi tarjolla Jack or Better -tyylin avopokereita. Kannattaa aina ennen pelaamista tarkistaa pelin voittoprosentti ja ns. House Edge, eli kuinka paljon kasino vetää voitoista itselleen. Kun sopiva pelikin on käsissäsi, tarkista pelin voittotaulukko ja pelaa pokeria sen mukaan. 

Yhteenveto  

Pokeri on monipuolinen kasinopeli, josta on pelaajalle paljon etua. Toki voitot ovat aina kaikkein tärkeimpänä mielessä, mutta peli myös kehittää kognitiivista ajattelua ja mielenhallintaa sekä tarjoaa mukavaa viihdettä. Kannattaa miettiä oma pelistrategia jo ennen pelin aloittamista. Tärkeää on pysyä riittävän lujana päätöksissään esimerkiksi asetetun pelibudjetin osalta. Pokeristrategioiden merkitys on erilainen sen mukaan, jos pelaat aitojen ihmisten kanssa tai jos vastassasi on tietokonesovellus. Ihmisten kanssa pelatessa sosiaalipsykologian merkitys kasvaa, ja tällä taas on vaikutusta valittuun taktiikkaan.  

Pelasitpa sitten aitojen vastustajien tai sovelluksen kanssa, tärkeintä on muistaa, että kyse on ennen kaikkea viihteestä, joka hyvin pelattuna joskus saattaa palkita myös rahavoitoilla. Testaa siis pokeritaitojasi ja onnekkuuttasi jo tänään!