Pai Gow Poker

Digitalisaation mukanaan tuomat mahdollisuudet ovat saaneet maailman tuntumaan pienemmältä ja verkostoituneemmalta kuin koskaan aiemmin. Tarkastellessa maailman historiaa ja kulttuurien kehitystä eri tulokulmista näyttää kuitenkin siltä, että ei se maailma ole ennenkään ollut niin etäällä ja tavoittamattomissa. Useista kulttuureista on mahdollista löytää useitakin odottamattomia yhtymäkohtia, joita ei välttämättä osaa tulla etukäteen ajatelleeksi. Harvoinpa edes kasinoharrastajat ajattelevat, että kaikkein tutuimmat kasinopelit eivät välttämättä ole universaaleja, vaikka rahapelaamisen konsepti läpäisee kaikki kulttuurit korkeasta matalaan, läpi koko inhimillisen historian. Kun pelaaja ensimmäistä kerran kuulee nimen Pai Gow Poker, on hyvin todennäköistä, että tämä hieman tavanomaisesta poikkeava nimi ohjaa hänen ajatuksiaan idän suuntaan. Se onkin tavallaan ihan oikein, sillä Pai Gow on perinteinen kiinalainen rahapeli, jota pelataan kiinalaisilla dominonappuloilla. Pai Gow Pokerissa pelivälineenä toimivat kuitenkin pelikortit. 

Mutta vaikka itäinen inspiraatio onkin Pai Gow Pokerin taustalla vaikuttava pääasiallinen syy, ajautuu tämän korttipelin alkuperää ja historiaa arvaileva kasinoharrastaja harhaan, jos hän ajattelee kyseessä olevan jokin muinainen jäänne kaukaisilta ajoilta. Tarkalleen ottaen Pai Gow Pokerin takaa löytyy los angelesilaisen Bell Card Clubin omistaja Sam Torosian, joka kehitti Pai Gow Pokerin vuonna 1985 innostuttuaan Pusoy-korttipelistä, joka tunnetaan myös nimellä Kiinanpokeri. Näistä lähtökohdista hän suunnitteli nopeamman ja viihdyttävämmän version, jonka matala ja vaivaton oppimiskynnys teki siitä varsin nopeasti suositun ja sai sen leviämään Las Vegasiin ja muihin maailman kasinokaupunkeihin jo ennen vuosikymmenen päättymistä. Ja koska Sam Torosian epäonnistui pelinsä patentoimisessa, Pai Gow Pokerista liikkuu markkinoilla monia eri versioita. Pelaajan kannattaakin siis perehtyä ennalta käsin, miten hänen kohteekseen valikoitunut variaatio eroaa tunnetuimmista Pai Gow Pokerin versioista. 

Pelin rakenne ja säännöt  

Miltei poikkeuksetta lähes jokaisen kasinopelin suosio on suoraan verrannollinen sen sääntöjen yksinkertaisuuteen ja opittavuuteen, ja tämä ominaisuus on ehdottomasti myös yksi Pai Gow Pokerin valteista. Pai Gow Pokeria pelataan tavallisella 52 kortin korttipakalla, johon on liitetty yksi jokeri-kortti. Tämä jokeri on yksi Pai Gow Pokerin huomionarvoisimmista elementeistä, sillä toisin kuin tavallisessa pokerissa, se toimii eräänlaisena semi-wildenä, jota pelaaja voi käyttää käden täydentämiseksi tai ässänä.  

Pai Gow Pokeriin tarvitaan kuusi pelaaja ja jakaja. Pelaajien tavoitteena on voittaa pankki, joka on joko joku muu pelaaja tai jakaja. Pelaajat asettavat aloituspanokset, ja sen jälkeen heille jaetaan seitsemän korttia, joista he pyrkivät muodostamaan viiden ja kahden kortin pokerikädet. Pai Gow Pokerin perussääntöihin kuuluu, että viiden kortin pokerikäden, eli high handin, on oltava parempi kuin low handin, eli kahden kortin pokerikäden. 

Pelialustat  

Vaikka Pai Gow Poker saattaa ensisilmäyksellä vaikuttaa jokseenkin monimutkaiselta ja hankalalta korttipeliltä, varsinkin jos pelaaja on kovin urautunut konventionaalisempien ja perinteisempien pokeripelien käytänteisiin, on se siitä huolimatta hauska ja kokeilemisen arvoinen korttipeli. Pai Gow Pokerin perusperiaatteiden opetteleminen tarjoaa pelaajalle monia hauskoja mahdollisuuksia palkitseviin kasinohetkiin. Pai Gow Poker on myös siinä määrin suosittu kasinopeli, että siitä kiinnostuneiden pelaajien ei tarvitse nähdä vaivaa kiinnostuksen tyydyttämiseen, sillä useimmat kasinot tarjoavat siitä vähintään satunnaisgeneraattorin pyörittämää videopokeriversiota. 

Kuinka voittaa Pai Gow Pokerissa? 

Kuten suosittujen kasinopelien kohdalla yleensäkin, ei pelkästään Pai Gow Pokerin pelaaminen, vaan myös pelin voittajan määrittäminen on varsin selkeää ja helppoa, vaikka se saattaakin tuntua vieraalta esimerkiksi suositun Texas Hold’em -pankkipokerin periaatteisiin tottuneelle pelaajalle. Pai Gow Pokerissa pelaaja voittaa jakajan, jos hänen molemmat kätensä, niin korkea viiden kortin käsi kuin matala kahden kortin käsi, ovat parempia kuin molemmat jakajan pokerikäsistä. Luonnollisesti viiden kortin käden on oltava suurempi kuin kahden kortin käden, ja jos pelaaja ei osaa muodostaa niitä oikealla tavalla, hän luultavasti häviää. Onneksi vastaavassa tilanteessa joillakin nettikasinoilla pelialusta auttaa käden muodostamisessa ja toisilla taas hylkää pelaajan käden. Peli päättyy tasapeliin ja pelaajan panos palautetaan, jos vain toinen käsistä on parempi kuin jakajan. Jos pelaaja voittaa jakajan, on voitonmaksusuhde 1:1, eli pelaaja tuplaa panoksensa. 

Pai Gow Pokerilla on tarunhohtoinen maine varsinkin useiden kokeneempien kasinopelaajien mielessä. Tämä maine juontaa juurensa siitä, että Pai Gow Pokerin taitaminen vaatii pelaajalta hieman enemmän strategista osaamista kuin monet tuuriin pohjautuvat kasinopelit. Huonoilla käsillä pelatessa Pai Gow Poker voi olla armoton, mutta osaava pelaaja kykenee hyödyntämään muutamia hyviksi havaittuja strategioita käsien muodostamisessa.  

Esimerkiksi: Jos pelaajan korteista ei muodostu edes paria, hänen kannattaa sijoittaa korkein kortti korkeaan käteen ja sitä seuraavaksi korkeimmat kortit matalaan käteen. Yksi pari kannattaa asettaa viiden kortin käteen ja seuraavaksi parhaat kortit matalaan käteen. Kaksi paria kannattaa puolestaan jakaa käsiin niin, että pienempi pari menee kahden kortin käteen, paitsi jos parin pisteluku on pienempi kuin 9 ja matalaan käteen löytyy kunkku tai ässä. Nettikasinolla pelatessaan pelaaja voi esimerkiksi pitää strategiaohjeita esillä peliä pelatessaan, kunnes ne sujuvat itsestään. 

Yhteenveto  

Pai Gow Poker on hauska ja omintakeinen kasinopeli, joka perii erikoisen nimensä ikivanhalta kiinalaiselta rahapeliltä, jota pelataan dominonappuloilla. Mutta kuten nimestä voi päätellä, Pai Gow Pokerin säännöt tapailevat jokaiselle kasinopelaajalle tuttuja pokerivariaatioita. Pai Gow Poker on ollut huomattavan suosittu pokeripeli heti alkuvuosistaan 1980-luvun puolivälistä saakka, ja nykypäivänäkin sitä tarjotaan monessa eri muodossa ja eri nimellä, niin kivijalkakasinoilla kuin verkon virtuaalisilla pelialustoillakin. Pai Gow Pokerista tekee erittäin hauskan sen yksinkertaiset säännöt ja varsinkin pelissä mukana oleva jokeri-kortti, jota voi käyttää voittokäsien täydentämiseen. Pai Gow Pokeria voi suositella jokaiselle strategisesta pokeripelaamisesta kiinnostuneelle kasinoseikkailijalle. Kokeile sinäkin jännittävää Pai Gow Poker -korttipeliä!