Wonky Wabbits

Uusimmat videokolikkopelit ovat nykyään teemallisesti hyvin monipuolisia. Monet niistä muistuttavat toisiaan, ja esimerkiksi erilaisia nyrkkeilyyn liittyviä kolikkopelejä tai antiikin Kreikkaan sijoittuvia slotteja on nykyisin kymmeniä eri versioita. Monet teemat ovat käytännössä täysin kopioitu slotteihin joko toisista peleistä, tai sitten ne liittyvät löyhästi johonkin aikaisempaan teemaan, jonka toimivuutta videokolikkopelissä ei ole viitsitty sen suuremmin miettiä. 

Näin ollen onkin vaihteeksi mielekästä tutustua hieman lähemmin peliin, jonka teema on alusta loppuun saakka tarkkaan harkittu. Mikäli pelaaja on aina rakastanut piirrettyjä, on Wonky Wabbits oivallinen valinta, sillä tässä kolikkopelissä seikkailevat humoristiset jänöjussit. Slotin on kehittänyt Net Entertainment -peliyhtiö, joten pelaaja pääsee nauttimaan tyylikkäästä peliympäristöstä. 

Wonky Wabbits on uusimpia Net Entertainmentin kehittämiä videokolikkopelejä, sillä se julkaistiin ensimmäisen kerran 15.8.2017. Pelaaja pääsee nauttimaan kaikkein uusimmasta grafiikoihin liittyvästä teknologiasta, joka tekee pelaamisesta huikean kokemuksen. Wonky Wabbits löytynee kaikilta varteenotettavilta nettikasinoilta, ja pelaaja voi tutustua siihen täysin ilmaiseksi. Slottia voi pelata kaikilla alustoilla, jonka lisäksi siitä löytyy tyylikäs mobiiliversio. Slotin palautusprosentti on 96,5 %, ja se on volatiliteetiltaan keskitasoa. Wonky Wabbitsin pelaaminen on pelaajalle varmasti erityisen jännittävää, sillä siinä on jopa 195 000 kolikon uskomaton pääpalkinto. Tämän kokoisesta palkinnosta riittää varmasti tuhlattavaa kenelle tahansa pitkäksikin ajaksi. 

Panokset ja voittolinjat  

Wonky Wabbits on kohtalaisen perinteinen kolikkopeli, sillä se muodostuu viidestä kelasta, jotka pyörivät kolmella eri tasolla. Net Entertainment on suunnitellut peliin yhteensä 15 voittolinjaa, jotka risteilevät kelojen poikki eri suuntiin. Pelin tarkoituksena on kerätä samankaltaisia symboleita, ja pääsääntöisesti voittoon riittää kolme samaa merkkiä. Tarkat voittokombinaatiot on hyvä tarkistaa kolikkopelin ohjeista. Voittoyhdistelmistä syntyvät voitot lasketaan aina vasemmalta oikealle. Kaikki voittolinjat ovat kaiken aikaa aktiivisena ja ne ovat kiinteät. Pelaajan on mahdollista säätää panosta alalaidan valikoista asettamalla kolikon arvoa ja panoksen tasoa. Pelaamaan pääsee vaivaisella 30 sentillä per kierros, maksimipanoksen ollessa 150 euroa. Näin ollen Wonky Wabbits soveltuu eri riskitason pelaajille. 

Ulkoasu ja teema  

Wonky Wabbits on sen verran uunituore kolikkopeli, joten sen ulkoasu tarjoaa vastinetta pelaajan peliin tunkemille kolikoille. Ruudun taustalla kohoaa näkymä lumihuippuisille vuorille ja vehreille ruohomättäille. Peliruudun sommitelma on tyylikäs, eikä tausta vie turhaa tilaa pelikeloilta. Symbolit erottuvat selkeästi pelin keloilta, ja niiden suunnitteluun on käytetty tarpeeksi aikaa, sillä niistä huokuu omaperäisyys. Wonky Wabbitsin värimaailma on erittäin kylläinen, ja pelissä on käytetty riittävästi kontrastia. Tämä tuo slottiin positiivisen ilmeen. Keloilla on käytetty erilaisia visuaalisia efektejä, joista hauskin on ruohomättäästä päänsä nostava pupu, joka saattaa napsia palkintoja tai tehdä jotain muuta täysin pähkähullua. Taustalla soi mukava melodia, joka tuo peliin tunnelmallisuutta. 

Bonustoiminnot  

Ikävä kyllä Wonky Wabbits ei vakuuta bonustoiminnoillaan, sillä siitä puuttuvat kaikki tyypilliset kolikkopelien bonustoiminnallisuudet. Slotissa ei ole kiinteää eikä progressiivista jackpotia, jonka lisäksi siitä puuttuvat bonuskierrokset ja ilmaispyöräytykset. Tämä on hyvin poikkeuksellista. Kenties peliyhtiö ajatteli, että pelaajat voisivat innostua myös tällaisesta slotista. Toisaalta pelaajat melkeinpä odottavat erilaisia bonuksia nettipelistä, sillä ne ovat pääasiallinen syy pelattavan slotin valinnassa.  

Wonky Wabbitsin erikoistoiminnot liittyvät wildeihin, jotka ilmestyvät keloille tiuhaan tahtiin. Keloille ilmestyessään wild kopioituu kohtaan, jossa potentiaalinen voittoyhdistelmä on korkein. Se voi ilmestyä mihin tahansa, jonka lisäksi pelissä stacked wild, joka voi tupsahtaa ainoastaan keloille 2 ja 4. Wild korvaa kaikki symbolit. 

Hyvät puolet  

Slotin wild-toiminnallisuudet ovat hauskoja ja kasvattavat voittojen todennäköisyyttä. Parhaimmillaan pelaaja voi saada jopa 14 erilaista wildiä keloille, sillä Wild Duplication -toiminto lisää niiden määrää merkittävästi. Slotin maksimivoitto on 390 000 kolikkoa, joka kääntyy sellaiseksi potiksi kahisevaa, että sillä onnistunee myös hieman pitempi aurinkoloma jossain kaukana. Ulkoisesti Wonky Wabbits on tyylikäs, ja siinä on käytössä erilaisia hauskoja yksinkertaisia visuaalisia efektejä, jotka tuovat slottiin vauhtia. Slotin ensimmäinen latautuminen aloittaa hauskan intron, joka tuo pelaamiseen välittömästi tietynlaista tunnelmaa. Slotin käyttöjärjestelmä on yksinkertainen, joten peliin pääsee nopeasti mukaan. Täten se soveltuu myös sellaisille pelaajille, jotka ovat vasta siirtymässä kolikkopelien ihmeelliseen maailmaan. 

Huonot puolet  

Wonky Wabbits on kohtalaisen yksinkertainen videokolikkopeli, jossa ei ole sen suurempaa haukuttavaa kuin kehuttavaakaan. Suurin puutos on bonustoimintojen puuttuminen, mikä tylsistyttää pelaajan nopeasti. Wild-toiminnallisuudet eivät riitä pitämään pelaajan mielenkiintoa pelissä kovinkaan pitkään, vaan se kaipaa lisää toimintoja, joiden aikana pelaajan on mahdollista päästä bonuksille. Slottiin voisi lisätä välittömästi jonkinlaisen bonuskierrosjärjestelmän, jonka aikana slotti palkitsisi pelaajan huimilla bonuskierroksilla. Jotta Wonky Wabbits -pelistä saisi maksimaalisen houkuttelevan pelaajan silmissä, voisi siihen lisätä kiinteän tai progressiivisen jackpotin. Slottiin voisi rakentaa myös toisenlaisen bonusohjelman, joka koostuisi esimerkiksi erilaisista porkkanoista, joista arvokkain, vaikka kultainen porkkana, kääntyisi suureksi summaksi rahaa. 

Yhteenveto  

Wonky Wabbits on yksinkertainen videokolikkopeli, joka ilmestyi ensimmäisen kerran elokuussa 2017. Slotin on kehittänyt Net Entertainment, joka on yksi nettimaailman pelinkehittäjien edelläkävijöistä. Wonky Wabbitsin löytää monelta eri nettikasinolta, jonka lisäksi sitä on mahdollista pyörittää täysin ilmaiseksi. Siitä on olemassa tyylikäs mobiiliversio, joten keloja voi pyörittää missä ja milloin vain. Pelin palautusprosentti on 96,5 %.  

Slotin bonustoiminnot liittyvät erilaisiin wildeihin, joita pelissä tupsahtelee keloille tiuhaan tahtiin. Ne voivat kopioitua, jolloin pelaajan voittomahdollisuus kasvaa. Slotin visuaalinen maailma on erittäin hauska ja saa pelaajan positiiviselle mielelle. Läsnä ovat riemukkaat ja raikkaat värit, jotka luovat peliin positiivisen tunnelman. Kokeile sinäkin tätä mukaansatempaavaa peliä!