American Roulette

Nimensä puolesta amerikkalainen ruletti kuulostaa siltä kuin se olisi täysin amerikkalaisten keksimä. Todellisuudessa kyseessä on täydellinen kopio ensimmäisestä ruletin modernista versiosta, joka on lähtöisin Euroopasta. Alun perin ruletissa oli kaksi nollaa, 0 ja 00, mutta ranskalaiset kasinonomistajat tajusivat, että he pystyisivät tuplaamaan kasinoidensa kävijämäärät, jos toinen nollista otettaisiin pois.  

Tekniikka toimi hyvin, ja ihmisiä saapui kasinolle reilusti aikaisempaa enemmän. Samoihin aikoihin ruletti levisi Yhdysvaltoihin. Amerikkalaiset kuitenkin päättivät pitää kaksi nollaa pelissä mukana, sillä he uskoivat, ettei kukaan pahastuisi ylimääräisen nollan käytöstä. Vielä tänäkin päivänä Amerikassa pelataan tätä kahden nollan rulettia, vaikka se onkin pelaajalle tappiollisempi kuin eurooppalainen serkkunsa. Nettikasinoharrastajat tuntuvat kuitenkin suosivan enemmän eurooppalaista rulettia, ehkä juuri voiton todennäköisyyden takia. 

Amerikkalainen ruletti on varmasti jännittävämpää pelattavaa kuin eurooppalainen. Voiton mahdollisuus on hieman pienempi, koska peliä on sekoittamassa juurikin tämä ylimääräinen nolla. Nolla siis tarkoittaa sitä, että kuulan osuessa siihen kaikki pöydällä olevat panostukset menevät pelin järjestäjän eli kasinon taskuun. Vaikka voiton mahdollisuus on eurooppalaista rulettia pienempi, mahdollisuus ei silti muutu kierroksien välillä. Jokaisella kierroksella on siis samat mahdollisuudet voittaa. 

Ruletti on aina kiinnostanut ihmisiä lähinnä sen takia, että voiton on uskottu olevan sattuman käsissä. Tulokseen ei voi sen suuremmin vaikuttaa, paitsi tietenkin panostamalla yksittäisen luvun sijasta voittotodennäköisyyksiltään parempiin, suurempiin lukuryhmiin. Ruletti on täydellinen peli rentoutumiseen, ja sitä pelatessa voi niin sanotusti laittaa aivot narikkaan; pelaajan ei tarvitse taukoamatta miettiä seuraavaa siirtoa tai hioa täydellisiä strategioita. Veikkaa vaikka joka kierroksella paritonta, panosta vain pieniä summia, ja seuraa taulukoista voittojasi! 

Pelin rakenne ja säännöt 

Amerikkalaisessa rulettipyörässä on satunnaisessa järjestyksessä numerot 00 ja 0-36. Ne on painettu vuoroin mustille ja vuoroin punaisille taustoille. Molemmat nollat, 0 ja 00, ovat vihreitä. Kuula asetetaan rulettipyörän reunalle ja pyörä laitetaan käyntiin. Kuula pyörii vimmatusti pyörää vastakkaiseen suuntaan. Numerot sekoittuvat keskenään, ja kuula etsii aktiivisesti itselleen paikkaa. Tällä aikaa pelaajilla on mahdollisuus asettaa panokset pyörän vieressä olevaan taulukkoon.  

Taulukossa on nämä samat numerot, mutta tällä kertaa oikeassa järjestyksessä. Lisäksi taulukossa on sarakkeet kolmelle tusinalle, parittomille, parillisille, mustille ja punaisille, sekä tietenkin luvuille 1-18 ja 19-36. Panoksia voi laittaa yksittäisille numeroille tai halutessaan myös muutamalle luvulle, kuten luvuille 4 ja 5, samanaikaisesti sekä tietenkin suuremmille numeroryhmille. Jos arvauksesi osuu oikeaan, voitat panostamasi rahat tuplana takaisin. Jos ei, häviät rahasi pelin järjestäjille eli kasinolle. 

Pelialustat 

Suomessa amerikkalaista rulettia harvemmin löytää kivijalkakasinoilta – eurooppalainen ruletti on pelaajalle niin paljon kannattavampi vaihtoehto, että amerikkalaisen ruletin pöydät notkuisivat tyhjinä. Nettikasinoilta taas voi löytää jopa kymmeniä eri ruletin versioita: multiwheel, eurooppalainen, ranskalainen, live- ja satunnaisgeneraattoriruletti sekä tietenkin amerikkalainen versio – ja niille löytyy aina pelaajia! Amerikkalaisesta ruletista on tarjolla tietenkin sekä livekasino-versio että satunnaisgeneraattoriversio. Live-pelissä pääset keskustelemaan oikean jakajan kanssa suorassa lähetyksessä; jos siis kaipaat oikean kasinon tunnelmaa, tämä versio sopii juuri sinulle! 

Kuinka voit voittaa? 

Amerikkalaisessa ruletissa voittaa samoilla ehdoilla kuin tavallisessakin eurooppalaisessa ruletissa – arvaamalla kuulan pysähtymiskohdan oikein! Jokaisella kierroksella voiton mahdollisuus on noin 46 prosenttia ja häviön hieman enemmän, 54 prosenttia. Häviöitä tulee siis tilastollisesti jonkin verran enemmän kuin voittoja.  

Parhaat mahdollisuudet voittoon sinulla on veikatessasi suuria lukuryhmiä, kuten esimerkiksi parillisia tai parittomia. Yksittäisten numeroiden veikkaaminen on hyvin riskaabelia, mutta kukaan ei voi väittää etteikö silläkin tavalla olisi joskus voitettu suuria summia rahaa. Jos arvaat pysähtymiskohdan oikein, saat panoksesi takaisin tuplattuna. Jos siis panostit 50 euroa ja voitat, saat 100 euroa takaisin. Hävitessäsi taas menetät kaikki sillä kierroksella panostamasi rahat kasinolle. Ruletti on uskomattoman koukuttava peli. Tieto siitä, että voit tuplata rahasi saman illan aikana moneen kertaan on todella houkuttava! Se peittoaa helposti pelon rahojen menettämisestä. 

Ruletti on maailmanlaajuisesti suosittu peli, koska siinä ei tarvita sen kummoisempia taitoja. Riittää, että ymmärrät pelin säännöt ja osaat laskea kolmeenkymmeneenkuuteen. Ammatikseen pelaajien mahdollisuudet arvata kierroksella kuulan pysähtymiskohta oikein ovat aivan samat kuin aloittelijallakin. Aloittelija ei vain välttämättä osaa käyttää erilaisia strategioita lopullisen voittosumman maksimoimiseksi.  

Tällaisia strategioita ovat muun muassa Martingaalistrategia ja Martinezin strategia. Martingaalistrategiassa on tarkoitus tuplata panos jokaisen häviön jälkeen. Jos siis aluksi panostat 10 euroa luvulle seitsemän, ja kuula ei osu kyseiseen lukuun, seuraavan kierroksen panos tulisi olla 20 euroa, ja sitä seuraavan 40. Näin tehdessä ensimmäisen voiton kohdalla pelaaja on ainakin alkuperäisen panoksensa (10 euroa) verran voitolla. Martinezin strategiassa valitaan jokin summa, ja jaetaan se 35 osaan. Sitten yhteen lukuun tai lukuryhmään panostetaan 35 kertaa.  

Yhteenveto 

Jos olet ruletin ystävä, kannattaa sinun kokeilla sen amerikkalaista versiota. Pelin voisi sanoa kuuluvan kasinoharrastajan yleissivistykseen. Amerikkalainen ruletti on erityisen sopiva peli jännityksestä pitäville. Voiton mahdollisuus on hieman pienempi eurooppalaiseen rulettiin verrattuna, eli adrenaliinin saa varmasti virtaamaan. Kyseinen versio on myös löydettävissä helposti nettikasinoilta – ei ole siis pakko hypätä taksiin ja mennä isolle kivijalkakasinolle parhaimpiin pukeutuneena, vaan riittää, että olet asettunut mukavasti tietokoneesi taakse.  

Ruletin parissa voit pitää hauskaa ja laittaa hetkeksi työ- tai muut päivän uuvuttamat aivot narikkaan. Laita kaikki toivosi punaiselle tai mustalle tai vaihtoehtoisesti panosta onnennumerollesi, ja saat tietää, oletko Onnettaren suosiossa. Myös rulettistrategioiden kokeileminen käy hauskanpidosta. Vedä mukavat vaatteet yllesi ja hyppää ruletin pariin!